Aabalance

Vuosi 2025 on käynnistynyt vauhdikkaasti – suurin osa tilinpäätöksistämme on jo valmiina, ja suuntaamme katseemme vähitellen kohti kevättä ja kesää. Alkuvuosi on ollut menestyksekäs myös rekrytointien osalta, sillä tiimimme on vahvistunut kahdella huippuammattilaisella!

Olemme saaneet tiimiimme kokeneen KLT-kirjanpitäjä Pertti Mänttärin, joka vahvistaa asiantuntijatiimiämme entisestään. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus taloushallinnosta tilitoimistoympäristössä ja hän tuo mukanaan vankkaa osaamista taloushallinnon ja kirjanpidon eri osa-alueilta sekä monipuolista käytännön kokemusta erikokoisten yritysten talouden hallinnasta. Hauskana sattumana Pertti ja Mari olivat kollegoita jo yli 20 vuotta sitten – ja nyt heidän polkunsa kohtaavat jälleen!

Alkukeväästä myös palkanlaskentatiimimme sai vahvistusta, kun Heikki Chen liittyi mukaan tiimiin. Erityisen iloisia olemme siitä, että hän on myös Netvisor-osaaja, mikä tukee erinomaisesti Aabalance Oy:n tavoitetta kehittää asiakasyritysten prosesseja ja hyödyntää Netvisorin tarjoamia digitaalisia ratkaisuja tehokkaasti. Heikillä on valtava palo oppia uutta ja hän tuo tiimiin myös lisää teknistä osaamista.

Näiden rekrytointien myötä pystymme tarjoamaan entistä kattavampaa palvelua ja nopeampaa reagointia asiakkaidemme tarpeisiin. Aabalance-tiimi kasvaa, mutta pysyy edelleen ketteränä ja lähellä asiakasta – aivan kuten olemme alusta asti luvanneet.

Tällä tiimillä on hyvä jatkaa laadukasta tekemistä vuonna 2025!